MITÄ ALAMAISUUS TARKOITTAA?

Uusi Testamentti käyttää vain yhtä sanaa suomenkielisen sanan alamaisuus kohdalla. Alamaisuutta osoitetaan ylemmälle tasolle, mutta myös toinen toisilleen. Ef. 5:21. Alamaisuutta voidaan osoittaa taholle, jolle ei pitäisi olla alamainen ja taholle jolle alamaisuus kuuluu. Alamaisuuteen kehotetaan "niin hyviä ja lempeitä kuin nurjiakin" kohtaan. 1. Piet. 2:18.

Efesolaiskirjeen 5. luvussa puhutaan alamaisuudesta, jota tulee osoittaa toinen toisilleen. Aviopuolisoiden keskellä tämä on erityisen tärkeää. Vaimon tulee olla alamainen kaikelle miehensä uhrautuvaisuudelle ja kunnioittaa tätä hänen vajavaisuudestaan huolimatta. Kyseistä lukua lukiessa ei jää huomaamatta tuon ajan kulttuurillinen tausta: pakanuuden naista alistava ja jopa halveksiva perinne, sekä toisaalta kristillinen sanoma sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja miehen ja vaimon yhdeksi luomisesta.

 JOS PÄÄ TARKOITTI JOHTAJAA

Jos Uuden testamentin käyttämä sana, joka suomeksi on käännetty pää, tarkoitti aina johtajaa tai korkeamman arvovalta-aseman haltijaa, päädymme seuraaviin väitteisiin:

1. Jos Kristus on Jumala, Jumala on korkeammassa asemassa kuin Jumala.

2. Paavali kehotti efesolaisia naisia olemaan alamaiset miehilleen, koska mies on korkeammassa asemassakuin nainen.

 KRISTUS SEURAKUNNAN PÄÄNÄ

Alla esille otetut kaksi kohtaa Efesolaiskirjeestä ovat olleet erityisesti suomalaiselle tulkitsijalle ongelmalliset, samoin kuin 1 Kor. 11:3ss. Ongelmaa on aiheuttanut kreikankielisen sanan kefale merkitys. Sana kefale on Uudessa testamentissa käännetty sanalla pää. Toisaalla blogissani olen selvittänyt sanan kefale Paavalin tuntemia merkityksiä yksityiskohtaisemmin. Monet tulkitsijat ovat  mieltyneet käsitykseen, että sana pää Uuden testamentin kirjoituksissa tarkoittaa kuvaannollisessa mielessä aina johtoasemaa. Tällöin alla olevat raamatunkohdat saavat useille raamatunselittäjille mieluisan merkityksen, joka tukee heidän käsitystään miehen arvovaltaisesta asemasta vaimoon ja naiseen nähden. 

Alla olevien kohtien ymmärtämisen avain on nähdäkseni jakeessa Ef. 5:2:23: "Mies on vaimon pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää." Meidän tulee kysyä, millä tavalla Kristus on seurakunnan pää, ilman että etukäteen annamme sanalle pää omavaltaisen merkityksemme suomenkielestä vedettynä.

Efesolaiskirje 1:21-23.

Näissä kolmessa jakeessa tuodaan esiin Kristuksen kaksi asemaa: ensinnäkin kaiken yläpuolella oleva herraus ja toisaalta kaiken alku. Viimeksi mainittua asemaa, kaiken alkua, kuvataan kreikankielisessä Uudessa testamentissa sanalla kefale.

Jumala asetti Kristuksen korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herautta ja jokaista nimeä. (Jae 21). Kristuksen asema seurakunnan yläpuolella on kiistaton.

Tämän lisäksi selvitetään, että Jumala antoi Kristuksen pääksi seurakunnalle. (Jae 22). Samassa jakeessa sanotaan, että seurakunta on Hänen ruumiinsa, täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää. Seurakunta on siis Kristuksen täyteys,  päämäärä, joka kulkee kohti Kristuksen täyteyttä (4:13), Kristuksen hallinnassa ja johdossa. Jumala ei tyytynyt olemaan yksikseen kolmena persoonana, vaan tähtäsi laajempaan yhteyteen perustamalla seurakunnan. Seurakunnan alku ja kulmakivi on Kristus itse. Kristus on siis seurakunnan alku eli pää. Tässä yhteydessä pää tarkoittaa siis täsmälleen alkua. 

Pää-sanaa käytetään samassa merkityksessä myös kohdassa 4:15-16. Seurakuntaruumiin tulee kasvaa Kristukseen ja Kristuksesta. Kristus on alku. Seurakunta juurtuu Kristukseen ja saa hänestä kasvunsa. (Ks. myös Kol. 1:16-20 ja 2:19).

Alkuna oleminen ei välttämättä merkitse muita yläpuolella olevaa asemaa. Päinvastaisia tapauksia on esimerkiksi "alkurodusta" jalostettu eläinrotu tai kasvilajike. Entä keksijän suunnittelema prototyyppi ja viimeistelty tuote? Kumpi on arvokkaampi?

Kristuksen suhteen, joka on kaikilta osin täydellinen, tunnustamme Hänen Herrauttaan siitäkin syystä, että hän on kaiken alku.

Se, että Kristuksella on pääksi nimitetty asema seurakunnassa painottaa seurakunnan kiistatonta yhteyttä Kristukseen. Kristuksen päänä olemisella emme voi kuitenkaan puolustella näkemystä, jonka mukaan miehellä, joka on naisen pää (kefale), kuuluisi olla johto- tai arvovalta-asema naisen yläpuolella. Tämähän olisi ristiriidassa myös koko luomiskertomuksen suhteen: eiväthän kasvit ole eläinten ja ihmisten yläpuolella.

Efesolaiskirje 5:21ss.

Jaksoa on pidetty jopa selvimpänä kohtana Raamatussa, joka osoittaa miehen auktoriteettiaseman naisen yläpuolella. On kuitenkin hyvä huomata, että tässä puhutaan miehestä ja vaimosta, ei niinkään kahdesta sukupuolesta yleensä. Nyt efesolaisia miehiä muistutetaan rakastamaan kukin vaimoaan ja vaimoa kunnioittamaan miestään. Tuskinpa Paavali näistä turhaan muistutti. Nämä seikat olivat varmaan Efeson aviopuolisoilta unohtuneet. Olivatko vaimot tulkinneet Raamatun kirjoituksia naisen tasa-arvoisesta asemasta tietyllä ylikorostuksella. 1 Timoteuskirjeestä voi päätellä, että jotakin harhaopetusta tästä aiheesta oli liikkeellä Efesossa.

Jakso alkaa kehotuksella olla alamaiset toinen toisilleen. Vaimon alamaisuus miestä kohtaan nostetaan esille erityisesti. Syynä voi olla tuohon aikaan liittyvät kulttuurilliset seikat ja seurakunnan pakanallisia sukupuolirooleja haastava opetus. (Ks. ylempi kappale). Tasa-arvoisesta asemastaan huolimatta naisen tuli muistaa alkuperänsä: hän oli miehestä lähtöisin, niin kuin ei miestäkään ollut ilman naista. Asiaa tähdennetään käyttämällä sanaa pää ja selvitetään, että mies on vaimon pää samalla tavalla kuin Kristus on seurakunnan pää, ei siis pää aivan missä tahansa merkityksessä. Seurakunta tiedostakoon olevansa Kristuksesta lähtöisin, ilman Häntä emme voi mitään tehdä. Samoin vaimonkin, joka on miehestä lähtöisin, on määrä löytää kutsumuksensa alamaisuudessa miestään kohtaan, niinkuin miehenkin tulee löytää omansa alamaisuudessa vaimoaan kohtaa. Olkaa alamaiset toinen toisillenne, mies ja vaimo. Sanaa alamaisuus ei pitäisi yhdistää alempiarvoiseen, vaan toisen huomioon ottavaan nöyrään asenteeseen.

Miestä kehotetaan rakastamaan vaimoaan niin kuin Kristus rakasti seurakuntaa, kuolemaan asti. Malliksi asetetaan Kristus-pää seurakunnan vapahtajana. Kristus vapauttaa seurakuntansa kaikista kahleista, että se voisi täysipainoisesti palvella seurakuntaa sille annetussa tehtävässä. Tällaisena vapauttavana päänä ja alkuna miehen tulee olla, ei kaventaa naisen palvelustehtäviä enempää seurakunnassa kuin muutenkaan, vaan vapauttaa nainen kaikkeen mihin Jumala on hänet kutsunut ja varustanut. Vaimoa kehotetaan olemaan alamainen miehelleen, kun tämä toimii vaimon vapauttajana ja rohkaisijana palvelemaan Jumalan antamilla lahjoilla Hänen suunnitelmissaan. 

TASA-ARVO JA RAAMATUNTULKINTA

Tasa-arvoon liittyvä keskustelu käydään seurakunnassa pääsääntöisesti egalitaarisen ja komplementaarisen näkemyksen välillä. Komplementarismi näkee miehen ja naisen aseman seurakunnassa toisiaan täydentävänä, mutta ei täysin tasavertaisena: mies on hierarkkisesti naista ylempänä. Näin ollen nainen ei komplementaarisen näkemyksen mukaan voi olla seurakunnan johtavana pastorina tai kuulua vanhimmistoon. Jotkut kieltävät myös naisen opettjana toimimisen. Egalitaarinen katsantokanta sitävastoin painottaa Jumalan kutsua ainoana perustana myös seurakunnan johto- ja opetustehtävissä ilman sukupuolen määräämiä rajoituksia.

Eri näkemykset pohjautuvat suurelta osalta erilaisiin raamatuntulkintamalleihin. Komplementaristit näkevät erityisesti Uuden testamentin kertomukset velvoittavina ennakkotapauksina. Tämä ei ole kuitenkaan järjestelmällistä: Jalkojen pesua ei enää heidän mielestään tarvitse harjoittaa. Naisten päähinepakostakin on luovuttu. Hiusten palmikoiminen ja "kultien ympärille ripustaminen" ovat myös sallittuja, eikä miesten tarvitse rukoilla jokapaikassa kädet kohotettuina. Ristiriitaista tulkinnassa on myös se, että seurakunnan tehtäviä kuvattaessa pidetään pintatekstien sukupuolta koskevia ilmaisuja sitovina, kun taas muutoin Sanan sisältö katsotaan koskevan myös naisia: Vanhimman ja diakonin viran katsotaan kuuluvan vain miehille, (harhaoppisen)naisen opettamisesta pidättäminen koskee vain naisia, vieläpä niitäkin jotka eivät ole harhaoppisia. Kuitenkin myös nainen on autuas, jos "Herra ei lue hänelle syntiä", tai jos hän "ei vaella jumalattomien neuvossa", vaikka kyseiset tekstit ovat suunnatut kirjaimellisesti miehille.

Komplementaristinen koulukunta painottaa Sanan ehdotonta arvovaltaa, he kuitenkin tulkintatavallaan kieltävät Raamatun tekstien yhtäläisen inspiraation. Esimerkiksi heidän tulkitessaan 1.Timoteuskirjeen jakeita 2:8-15, he sivuuttavat saman kirjeen ilmoittaman tilanteen, mihin kirje oli lähetetty.

Komplementaristit lähtevät liikkeelle siitä, että perinteinen näkemys miehen asemasta naista hallitsevana on oikea ja he löytävät väitteensä tueksi lukuisia raamatunpaikkoja, jotka he selittävät irti alkuperäisestä asayhteydestään. Samaa Raamatun lähestymistapaa noudattavat myös jehovantodistajat. Tämä proof-teksteihin tukeutuva tulkintatapa oli käytössä myös orjuuden puolustajilla.

Egalitaristit pyrkivät puolestaan tutustumaan Raamatun teksteihin ilman ennakkoasenteita löytääkseen kustakin jaksosta kijoittajan alkuperäiselle lukijakunnalla tarkoittaman sisällön ja sitten arvioimaan miten tekstin takana olevia ikuisia periaatteita voisi parhaiten soveltaa meidän päivinämme.

Egalitarismi pohjautuu Raamatun ilmoittamaan luomisjärjestykseen: mies ja nainen yhdessä luotiin Jumalan kuvaksi ja tälle annettiin tehtäväksi hallita luomakuntaan. Nainen otettiin miehestä ja asetettiin tälle avuksi, ezeriksi. Ilmaisu esiintyy Raamatussa muualla vain 16 kertaa, ja kaikissa näissä  Jumala esiintyy Israelin ezerinä. Jos ezer-sanaan sisältyisi arvovaltaa, se viittaisi miestä ylempään asemaan tämän auttamiseksi toteuttamaan Jumalalta saamaansa tehtävää. Raamattu ei kuitekaan tue naisenkaan ylivertaisuutta, tästä myös 1. Timoteuskirje ohjeistaa.

Kuten eräs teologisten opintojeni professorini sanoi, melkein mitä tahansa harhaoppia tai -käsitystä voi tukea Raamatulla. Sitten on olemassa käsityksiä ja oppeja, jotka selvästi nousevat Raamatun kokonaisuudesta. Tälläisia ovat mm. oppi pelastuksesta Jeesuksen veren kautta ja Jumalan suvereenisuus hänen kutsuessaan ja johtaessaan palvelijoitaan seurakuntavirkoihin. Oppi naisen sopimattomuudesta seurakunnan johtoon tai opetustehtävään ei nouse Raamatusta, vaikka sitä voi tukea lukuisilla raamatunpaikoilla.